Tutustu DiKiin tarkemmin

Tälle sivulle on koottu DiKi ry:n toimintaa, tavoitteita ja kehittämistä kuvaavia aineistoja. Ne on tarkoitettu erityisesti yhteistyökumppaneille sekä kaikille, jotka haluavat tutustua toimintaamme pintaa syvemmältä.

Aineistoja saa vapaasti käyttää DiKin toimintaan tutustumiseen ja yhteistyöstä keskustelemiseen.

DiKi ry: n yleisesite

Tutustu lyhyesti DiKin toimintaan. Esitteessä kerrotaan, kuinka voit kokeilla laitetta ennen hankintaa, saada apua sopivan laitteen löytämiseen sekä opetella käyttöä kursseilla, pienryhmissä ja kerhoissa.

Avaa yleisesite (PDF)

DiKi ry torjuu digisyrjäytymisen juurisyitä

Kuva listaa digisyrjäytymisen keskeisimmät juurisyyt ja kertoo, kuinka DiKi ry pyrkii niitä toiminnallaan torjumaan.

Avaa esite

Koulutusohjelma syksy 2026 (versio 1.3)

Ohjelmassa kuvataan syksylle 2026 suunnitellut kurssit. Toteuttamispäätökseet kustakin kurssista tehdään myöhemmin ja ne näkyvät kurssikalenterissa  Kurssit, kerhot ja muut tilaisuudet -sivulla.

Avaa koulutusohjelma

DiKi-klinikan esite

Uutena toimintamuotona DiKi ry käynnistää digiklinikkatoiminnan tiistaisin klo 14-16 Yaran juttutuvalla alkaen 27.10.2026. Seuraavan DiKi-klinikan teema näkyy  Kurssit, kerhot ja muut tilaisuudet -sivulla. Klinikka on maksuton ja avoin kaikille ja sinne voi tulla ilmoittautumatta. Voit myös ilmoittautua ja ehdottaa käsiteltäviä aiheita. Klinikan toimintaidean kuvaus löytyy tästä linkistä:

DiKi-klinikan esite

Sähköisen asioinnin kehittämisohjelma 2026–27

Esitteessä kuvataan DiKin kehittämistyön taustaa, tavoitteita ja seuraavia vaiheita. Tavoitteena on rakentaa yhteistyössä selkeä oppimispolku, joka auttaa erityisesti ikääntyneitä ja vähän digipalveluita käyttäviä siirtymään turvallisesti sähköiseen asiointiin.

Avaa kehittämisohjelman esite (PDF)

DiKi ry:n toimintamalli – alkuvaiheen ideapaperi

Tämä keväällä 2026 laadittu ideapaperi kuvaa DiKi ry:n toiminnan lähtökohtia ja alkuperäisiä tavoitteita. Siinä hahmotellaan toimintamallia, jossa laitteet, koulutus, kierrätys ja jatkuva oppiminen muodostavat kokonaisuuden digiongelmien ennaltaehkäisemiseksi.

Avaa ideapaperi (PDF)

DiKi ry:n testikäyttöön tarjoamia työkaluja

Päiväkirja on yksinkertainen harjoittelutyökalu omien muistiinpanojen ja päiväkirjamerkintöjen tekemiseen Android-tabletilla. Ohjelma pitää ensin ladata omalle laitteelle, jotta se voi käsitellä paikallisia tiedostoja. Lataamisen jälkeen se toimii myös ilman verkkoyhteyttä. Lataa Päiväkirja tästä. Android-tabletilla avaa ladattu tiedosto Files-sovelluksen Lataukset (Download) -kansiosta.

Osaaminen-sovelluksen avulla voit seurata omaa edistymistäsi Android-tabletin käytössä. Lataa sekä sovellus että siihen kuuluva Osaamiskartta omalle Android-laitteellesi tämän tekstin linkeistä. Molemmat tallettuvat Lataukset-kansioon, mistä voit käynnistää ohjelman sitä napauttamalla.